Paavi Franciscuksen uusi kiertokirje Dilexit nos.
Sain Jumalaltani hänen rakkautensa runsaita armoja, ja tunsin halun vastata joihinkin niistä ja tarjota hänelle rakkauden rakkaudesta.
– Pyhä Marguerite-Marie Alacoque
Rakkaus on elämää kantava voima, kuten professori Jorma Uotinen viisaasti kiteyttää, mutta itsessään ”rakkaus” on tyhjä sana ja sisällyksetön astia. Rakkaus ei suostu jäämään pelkäksi ajatukseksi tai ideaksi, tunteiluksi. Rakkaus vaatii tulla ilmaistuksi konkreettisin teoin ja elein. Rakkaus haluaa tulla nähdyksi, koetuksi ja tunnetuksi. Vain sydämen sopukoihin jäävä rakkaus kuivettaa ja kyynistää. Sydämestä ulos virtaava rakkaus elähdyttää ja avaa todellisuuden äärettömyyden ja kauneuden. Rakkautta ei niinkään sanota vaan rakkautta tehdään.
Paavi Franciscuksen tuore kiertokirje Dilexit nos (”Hän rakasti meitä”, vrt. Room. 8:37) käsittelee sitä jumalinhimillisen rakkauden salaisuutta, joka on kristinuskon sydämessä. Jumala on rakkaus, kuten paavi Benedictus XVI halusi muistuttaa meitä heti ensimmäisellä kiertokirjeellään Deus caritas est vuonna 2005. Jumalasta tai jumaluudesta on ajateltu monenlaista ihmiskunnan uskonnollisen evoluution aikana. Ehkä voidaan sanoa, että kristinuskon tuoma uutuus on ehdoton ja kyseenalaistamaton vakaumus siitä, että se, mikä jumalallista mysteeriä parhaiten kuvastaa ja ilmaisee, on juuri rakkaus. Mutta mitä oikeastaan tarkoittaa kristillinen usko Jumalaan rakkautena?
Paavillinen kiertokirje tai ensyklika on Rooman paavin tavallisen opetusviran korkein ja arvovaltaisin muoto. Kiertokirjeissään paavi haluaa nostaa esiin erityisen tärkeinä ja ajankohtaisina pitämiään aiheita. Edellisissä kahdessa kiertokirjeessään paavi Franciscus halusi käsitellä yhteiskunnallisia kysymyksiä (uskoa käsitelleen kiertokirjeen Lumen fidei oli paavi Benedictus melkeinpä kokonaan kirjoittanut, ja paavi Franciscus julkaisi sen vain omissa nimissään pienin lisäyksin Benedictuksen yllättävän eron jälkeen vuonna 2013). Vuoden 2015 Laudato si’ kehotti koko ihmiskuntaa ekologiseen kääntymykseen ja ottamaan vastuun yhteisen kotimme maapallon tulevaisuudesta. Vuoden 2020 Fratelli tutti kiinnitti huomiomme yhä vain kasvaviin varallisuuseroihin maailman rikkaimpien ja köyhimpien välillä, mikä on huutavassa ristiriidassa sen kristillisen totuuden kanssa, että olemme kaikki yhtä arvokkaita sisaria ja veljiä keskenämme ja ansaitsemme kaikki yhtäläiset mahdollisuudet hyvään elämään.
Franciscuksen uusimman, lokakuun 24. päivänä julkaistun kiertokirjeen teema on häpeilemättömän hengellinen. Paavi haluaa tarjota Kristukseen uskoville uudelleen pyhän sydämen hartauden mietiskeltäväksi ja harjoitettavaksi. Franciscus pelkää, että maailmasta on tulossa yhä kylmempi ja kovempi, ”sydämettömämpi”, paikka. Raha ratkaisee yhä useammin yhteiskunnallisissa kysymyksissä, ja taloudelliset laskelmat ohjaavat elämäämme. Muka välttämättömät leikkaukset koskevat pahimmin heihin, joilla jo muutenkin on tiukkaa. Jos en hyödy jostakin, heitän sen pois ja tavoittelen taas jotain uutta kulutettavaa. Suljemme sydämemme kärsiviltä ja keskitymme omaneduntavoitteluun. Lukemattomat isoäidit joutuvat itkemään sodissa kuolleita lapsenlapsiaan. Se, että emme koe tätä sietämättömänä, on merkki siitä, että maailmastamme on tullut sydämetön, paavi kirjoittaa.
Kristillinen ilmoitus, joka meille tarjotaan erityisesti Jumalan kirjoitetussa sanassa eli Raamatussa, tarjoaa langenneen maailman sydämettömyydelle ihmeellisen vastineen. Evankelista Johannes kertoo ristiinnaulitun Jeesuksen kyljestä, jonka sotilas lävisti keihäällä ja josta välittömästi valui verta ja vettä (Joh. 19:34). Uskovat silmät näkevät tässä täyttymyksen Vanhan testamentin ennustuksista, joissa messiaanisen ajan alkua kuvaavat puhdistavat vedet ja todellinen sydämen kääntymys (vrt. Hes. 36:25-26; Sak. 13:1). Raamatun päättävä Ilmestyskirja tarttuu tähän teemaan ja esittää Jeesuksen puhkaistun kyljen pelastuksen ja elämän veden lähteenä (vrt. Ilm. 1:7; 22:17). Ristiinnaulitun kyljestä Jumalan rakkaus virtaa tähän maailmaan paljaana ja valtoimenaan.
Jumalan pyhän kansan alati kehittyvä uskontaju (sensus fidei) on vuosisatojen aikana astunut vähitellen yhä peremmälle tähän Jumalan rakkauden salaisuuteen. Jeesuksen kylkeä ei ole vain lävistetty maailman pelastuksen tähden, vaan sen kautta hänen rakastava sydämensä on tullut kaikkien nähtäväksi ja koettavaksi. Jumalan rakkauden salaisuus kiteytyy Jeesuksen pyhään sydämeen, joka lävistettynä ja orjantappuroilla kruunattuna sykkii ääretöntä rakkautta kaikki ihmisiä ja koko luomakuntaa kohtaan. Tämä ei ole tyhjää ja sentimentaalista rakkautta (eli lopultakin itse-rakkautta), vaan rakkautta, joka todellisesti antaa itsensä toisen puolesta, kokonaan ja lopullisesti. Tällainen on Jeesuksen pyhä sydän, ”palava rakkauden ahjo”, kuten pyhän sydämen litaniassa rukoilemme.
Pyhän sydämen hartaus on läpi vuosisatojen elänyt Jumalan kansan parissa kirkon virallisen opetuksen rinnalla. Kun kirkon hierarkkinen opetusvirka on usein keskittynyt ehkä liikaakin tiettyihin teologisiin ja moraalisiin yksityiskohtiin, pyhän sydämen hartaus on muistuttanut uskovia siitä, mistä kristillisessä uskossa todella on kyse: Jumalan hellästä rakkaudesta kaikkia kohtaan. Erityisesti 1600-luvun Euroopassa teologinen kiistely kävi kuumana ja uhkasi kovettaa uskovienkin sydämet toisella tavalla ajattelevia ja uskovia kohtaan. Tällöin ranskalainen nunna Marguerite-Marie Alacoque sai monissa näyissä kohdata Jeesuksen, joka kehotti häntä vaalimaan ja levittämään pyhän sydämen hartautta. Myös monet muut pyhimykset ovat ammentaneet spiritualiteettiaan erityisesti Jeesuksen pyhän sydämen salaisuuden kautta, mm. Jeesus-lapsen Teresa, Charles de Foucauld ja Johannes Paavali II. Useat Rooman paavit ovat puheissaan ja kirjoituksissaan kannustaneet uskovia Jeesuksen pyhän sydämen hartauteen. Paavi Pius XII:n mukaan Jeesuksen pyhän sydämen hartaus tarjoaa tiivistelmän koko pelastuksemme salaisuudesta.
Paavi Franciscus esittääkiertokirjeessään monia esimerkkejä pyhän sydämen hartaudesta. Jokainen uskova voi löytää oman tiensä peremmälle Jeesuksen sydämeen hänelle rakkaan tai tutun pyhimyksen kautta. Itseäni puhuttelevat erityisesti paavin viittaukset pyhän sydämen hartauteen Jeesuksen seuran eli jesuiittojen piirissä. Kiinnostava on myös paavin viittaus aikaansa edellä olleeseen ja hyvin kiisteltyyn ranskalaiseen jesuiitta-ajattelijaan Michel de Certeauhon, joka kuoli vuonna 1986 (Dilexit nos, 24). de Certeaun mukaan ne ”liikkeet” (mociones), joista jesuiittojen perustaja pyhä Ignatius Loyolalainen puhuu hengellisissä harjoituksissaan, ovat Jumalan halun ja oman sydämemme halun ilmentymistä rukouksessa. Isä Ignatius tunnettiinkin jo elinaikanaan ”tunteiden mestarina”, koska hän ymmärsi, että kypsä uskonelämä ei rajoitu vain älyllisiin asioihin vaan se on holistista, kokonaisvaltaista. Evankeliumi ei halua jäädä vain pään asiaksi, vaan se haluaa hapattaa koko olemuksemme, aina sydäntämme myöten. Hengelliset harjoitukset pyrkivät johdattamaan niitä tekevän siihen sydämemme autenttisimpaan kohtaan, jossa Jumalan halu ja oma halumme yhtyvät jumalinhimillisen rakkauden salaisuudessa ja jossa voimme koko sydämestämme tunnustaa: ”Herra, ota kaikki minun vapauteni, muistini, ymmärrykseni ja tahtoni, kaikki mitä minulla on ja mitä omistan. Sinä olet minulle sen antanut ja sinulle, Herra, annan sen takaisin. Kaikki on sinun, käytä sitä yksin oman tahtosi mukaan. Annan minulle vain rakkautesi ja armosi, sillä se on minulle tarpeeksi. Aamen.”
Kirjain kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi, tiesi jo pyhä Paavali (2. Kor. 3:6). Pelkkä älyllinen tieto jähmettää uskonelämän, kun taas koko sydämellä omaksuttu usko elävöittää ja luo uudeksi koko ihmisen. Tie tähän kulkee omien sisäisten tunteiden ja mielenliikkeiden tutkiskelun kautta. Voin tuntea läpikotaisin Vatikaani II:n asiakirjat ja osata ulkoa katekismuksen, ja se on vain arvokasta ja oikein, mutta jos en ole sisäistänyt evankeliumin sanaa, ei sillä ole lopulta mitään merkitystä. Sydän merkitsee ihmisen syvintä ja aidointa, mutta myös herkintä ja haavoittuvaisinta, ulottuvuutta. Samalla sydän kokoaa ihmisyyden kaikki monet ulottuvuudet yhteen. Ei ihme, että Jeesus käyttää myös sydän-sanaa kiteyttäessään tärkeimmän käskyn: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi” (Matt. 22:37).
Sydämen usko on kristillisen spiritualiteetin keskiössä, mutta ymmärtäisimme sen perustavanlaatuisesti väärin, jos näkisimme sen vain yksittäisen uskovan sisäisenä asiana.Päinvastoin kristillistä spiritualiteettia on aina kuvastanut suuntautuminen ulospäin, toisia ihmisiä kohti. Jo Rooman valtakunnassa Jeesuksen seuraajat tunnettiin siitä, että he osoittivat rakkautta ja pitivät huolta heistä, jotka muu yhteiskunta unohti: köyhät, sairaat, kodittomat, orvot, syntymättömät lapset ja ikäihmiset. Välittyyhän jo evankeliumeista kuva Jeesuksesta, joka on valmis suhteellistamaan monia uskonnollisia perinteitä rakkauden vuoksi. Ehkä ymmärrämme vähitellen, kuinka vallankumouksellista on se, että Jeesus ei opettanut vain rakastamaan Jumalaa vaan sitoi tämän rakkauden erottamattomasti lähimmäisenrakkauteen: ”Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Matt. 22:39). Vain Jumalan rakastamisen korostaminen on pakanuutta, kun taas Jumalan rakastamisen ja lähimmäisen rakastamisen sitominen toisiinsa on kristillisyyttä.
Franciscuksen kiertokirje Jeesuksen Kristuksen inhimillisestä ja jumalallisesta rakkaudesta koostuu viidestä luvusta, joista jokainen valottaa pyhän sydämen hartauden eri puolia ja ulottuvuuksia. On hankala olla näkemättä viimeistä viidettä lukua koko kiertokirjeen huippuna. Otsikolla ”Rakkaus rakkaudesta” (Amore per amore) alkava osio selittää sitä kristillisen uskonelämän dynamiikkaa, joka liittyy niin läheisestä Jeesuksen sydämen rakkauteen, että se haluaa jatkaa tätä rakkautta kaikkialle ympäristöönsä, saada koko maailman rakastumaan Jeesuksen sydämeen. Jo Paavali puhui mystisesti siitä, miten uskova voi omien kärsimystensä ja uhraustensa kautta täyttää sen, mitä Jeesuksen kärsimyksistä vielä puuttuu (ks. Kol. 1:24).
Tätä ei tule ymmärtää niin, että Jeesuksen kärsimyksistä sinällään puuttuisi mitään, paavi painottaa. Kristuksen uhri on täydellinen ja lopullinen, hän on ristillään jo sovittanut koko maailman synnit. Me emme siihen voi lisätä enää yhtään mitään. Mutta me voimme poistaa esteitä Jeesuksen rakkauden tieltä. Jumala kunnioittaa niin valtavasti ihmisen vapautta, ettei hän koskaan pakota ketään ottamaan vastaan hänen rakkauttaan. Haavoittunut ihmissydän sulkeutuukin usein Jumalan rakkaudelta. Eräs hengellinen ohjaaja totesi osuvasti kerran, että ongelmat uskonelämässä johtuvat usein ongelmista rakkauselämässä. Kohtaamista Jumalan rakkauden kanssa voidaan valmistella inhimillisen rakkauden ja hellyyden kohtaamisen kautta. Jumalan armo ja rakkaus kyllä toimii maailmassa, kunhan vain annamme sen toimia.
Tämän ymmärsi syvällisesti Jeesus-lapsen Teresa, kuten paavi Franciscus selittää (Dilexit nos, 196). Teresa tarkasteli kaikkia Jumalan ominaisuuksia rakkauden ja laupeuden valossa. Myös oikeudenmukaisuuden voimme ymmärtää kristillisesti oikein vain rakkauden kautta. Meidän ei tarvitse oikeudenmukaisuuden nimissä uhrata mitään Jumalalle. Mutta jos olemme kokeneet Jumalan äärettömän rakkauden meitä kohtaan, joka tiivistyy Jeesuksen pyhään sydämeen, niin saamme kaikessa vapaudessa vastata tähän rakkauteen omalla rakkaudellamme. Ja paras vastauksemme Jumalan rakkauteen on rakkaus lähimmäisiämme kohtaan. Näin Jeesus-lapsen Teresa uhrasi itsensä jumalalliselle rakkaudelle Jeesuksen pyhän sydämen kautta. Rakkaus rakkaudesta. Tämä on jokaisen kristityn kutsumus, kullekin omalla tavallaan ja omassa elämänmuodossaan.
Jos olemme joskus ihmetelleet, miksi paavi Franciscus puhuu niin paljon ja usein yhteiskunnallisista asioista, niin vastauksen saamme hänen uusimmasta kiertokirjeestään. Kohtaamisemme Jeesuksen Kristuksen rakkauden kanssa suuntaa meidät väistämättä ulospäin muita ihmisiä kohti, erityisesti niitä, joita nykyinen hyvin vääristynyt maailmanjärjestys eri tavoin alistaa ja hyväksikäyttää (Dilexit nos, 217). Jeesuksen pyhä sydän tekee – ajan kanssa ja kristillisen kilvoittelun kautta – myös oman sydämemme lempeäksi ja nöyräksi (vrt. Matt. 11:29), avoimeksi tarvitsevalle toiselle, joista itse olen ensimmäinen.
Dilexit nos on upea hengellinen teksti, jota kannattaa lukea rauhassa ja mietiskellen. Se tekee hyvää sielulle ja sydämelle. Kiertokirje löytyy monilla maailman kielillä Vatikaanin nettisivuilta ja suomalainen käännös on valmisteilla.
Alpo Penttinen